Istuskelen Chicagossa hostellin aulassa matkalaukkujen kanssa ja yritän keksiä jotain tekemistä ennen lentokentälle lähtöä. Vähän on haikeat fiilikset, mutta on myös vaikea uskoa että olen ihan oikeasti lähdössä Amerikasta. Viimeiset neljä kuukautta meni ohitse tosi nopeasti ja vaikka olisin viihtynyt pidempäänkin, on myös tosi kiva päästä takaisin Eurooppaan. On mahdotonta kirjoittaa tähän kaikki mitä opin ja koin reissun aikana mutta tiivistettynä voin sanoa, että opin paljon, koin paljon ja olen erittäin tyytyväinen että lähdin.
Tutustuin lukemattomiin uusiin ihmisiin ympäri maailmaa, jonka kautta pääsin tutustumaan myös moniin uusiin kulttuureihin ja tapoihin. Heipppojen sanominen kaikille ei ollut mukavaa, mutta toisaalta olen innoissani siitä, että nyt minulla on taas monta uutta syytä matkustaa uusiin maihin uusia tuttavia näkemään.
Ihmisten lisäksi tulee ikävä myös pieniä asioita. Kuten sitä että jokaisesta rakennuksesta ja nurkasta löytyy vesipiste jossa voi täyttää vesipullon. Ja maapähkinävoi Snickersejä. Tai sitä että annoskoot ravintoloissa on niin isoja ettei tarvitse ikinä pelätä etteikö tulisi täyteen. Juoman saa vielä täyttää uudestaan niin monta kertaa kuin haluaa ilman lisähintaa!
Täällä asuessa olen oppinut arvostamaan asioita Euroopassa. Kuten esimerkiksi turvallisuutta. Amerikassa aseet on tunnetusti aika iso ongelma ja sen näkee uutisissakin jatkuvina ampumavälikohtauksina tai aseellisina ryöstöinä. Kaduilla ei kannata kulkea yksin illalla varsinkaan isommissa kaupungeissa kuten Chicago. Erään kaverin vanhemmat kauhistelivat jo pelkästään sitä että yövyin yksin Chicagossa hostellissa ja olivat vielä kauhistuneempia kun sanoin etten edes kanna pippurisuihketta mukanani.
En tiedä kuinka suuri osa tästä "turvattomuudesta" on amerikkalaisten liioittelemaa. Uutiset on aina tosi dramaattisia ja liioiteltuja ja esimerkiksi yliopistolta tuli sähköpostiviesti jokaiselle oppilaalle kun tapahtui jonkinlainen rikos kampuksen lähistöllä (suurimmaksi osaksi ilmoitukset tuli koteihin murtautumisista). Yliopiston seinillä on julisteita joissa kehotetaan oppilaita kantamaan pippurisuihkeita mukana ja seksuaalista hyväksikäyttöä käsittelevä testi on läpäistävä ennen kuin voi aloittaa opiskelut. Kaikkialla näkyvät varoitukset tuovat ehkä jopa enemmän turvattomuuden tunnetta kuin se iltaisin yksin kaduilla liikkuminen.
Opin arvostamaan Suomen ja Skotlannin ilmaista/erittäin halpaa terveydenhuoltoa ja lukukausimaksuja. Purduessa yksi vuosi oppilaalle joka ei ole kotoisin Indianasta on päälle 20 000 euroa ja siihen ei lasketa edes asumista, ruokia tai koulukirjoja. Kirjojen ja kurssimateriaalien hinnat oli myös taivaissa. Melkein jokaiselle kurssilleni tarvittiin joko kirja tai nettitunnukset, joiden hinta oli päälle 80 euroa per kurssi.
Vaikka Amerikassa opiskelu ei selvästi ole halvimmasta päästä, niin työmahdollisuudet vasta opintoja suorittaville ovat tosi hyvät. Ainakin minun alallani. Tosi monet kurssikavereistani olivat käyneet haastatteluissa ja jopa saaneet kesäharjoittelupaikkoja isoilla yrityksillä, kuten Facebook, Google ja Amazon. Noin isojen yritysten nimet heitetään Dundeessa vitsillä kun mietitään mihin hakisi kesäksi töihin.
Odotin muuton Amerikkaan olevan aika samanlainen mitä muutto Dundeehin oli, sillä kummassakin tilanteessa muutin uuteen maahan, josta en entuudestaan tuntenut ketään. Ei ne olleet kuitenkaan yhtään samanlaisia kokemuksia. Amerikassa opiskelija-asuntola elämä ei ole yhtä sosiaalista kuin Skotlannissa, sillä alkoholin ikäraja on 21 ja se on kielletty koko kampuksella. En siis tutustunut ihmisiin niinkään bileissä, vaan enemmän kaikenlaisen vapaa-ajan toiminnan kautta. Kuten esimerkiksi vapaaehtoistyöjärjestön erilaisissa työtehtävissä joissa olin mukana koko neljä kuukautta.
Ennen kuin sain tämän kirjoitettua loppuun olen ehtinyt jo siirtyä takaisin Dundeehen Skotlantiin. Täällä hengailen vielä noin viikon, sitten vietän pari viikkoa Saksassa ja lopulta toukokuun lopusta rantaudun Suomeen. Amerikkaa ja sieltä saatuja ystäviä tulee ikävä, mutta ikävä ehti tulla jo kavereita täällä maapallon toisella puolellakin.
PS. Kuvat on Purduen kampukselta otettuja. Tajusin viimeisenä päivänä, etten ollut missään välissä käynyt kuvaamassa yliopiston aluetta ja sen nättejä rakennuksia ja viheralueita.
Ihmisten lisäksi tulee ikävä myös pieniä asioita. Kuten sitä että jokaisesta rakennuksesta ja nurkasta löytyy vesipiste jossa voi täyttää vesipullon. Ja maapähkinävoi Snickersejä. Tai sitä että annoskoot ravintoloissa on niin isoja ettei tarvitse ikinä pelätä etteikö tulisi täyteen. Juoman saa vielä täyttää uudestaan niin monta kertaa kuin haluaa ilman lisähintaa!
Täällä asuessa olen oppinut arvostamaan asioita Euroopassa. Kuten esimerkiksi turvallisuutta. Amerikassa aseet on tunnetusti aika iso ongelma ja sen näkee uutisissakin jatkuvina ampumavälikohtauksina tai aseellisina ryöstöinä. Kaduilla ei kannata kulkea yksin illalla varsinkaan isommissa kaupungeissa kuten Chicago. Erään kaverin vanhemmat kauhistelivat jo pelkästään sitä että yövyin yksin Chicagossa hostellissa ja olivat vielä kauhistuneempia kun sanoin etten edes kanna pippurisuihketta mukanani.
En tiedä kuinka suuri osa tästä "turvattomuudesta" on amerikkalaisten liioittelemaa. Uutiset on aina tosi dramaattisia ja liioiteltuja ja esimerkiksi yliopistolta tuli sähköpostiviesti jokaiselle oppilaalle kun tapahtui jonkinlainen rikos kampuksen lähistöllä (suurimmaksi osaksi ilmoitukset tuli koteihin murtautumisista). Yliopiston seinillä on julisteita joissa kehotetaan oppilaita kantamaan pippurisuihkeita mukana ja seksuaalista hyväksikäyttöä käsittelevä testi on läpäistävä ennen kuin voi aloittaa opiskelut. Kaikkialla näkyvät varoitukset tuovat ehkä jopa enemmän turvattomuuden tunnetta kuin se iltaisin yksin kaduilla liikkuminen.
Vaikka Amerikassa opiskelu ei selvästi ole halvimmasta päästä, niin työmahdollisuudet vasta opintoja suorittaville ovat tosi hyvät. Ainakin minun alallani. Tosi monet kurssikavereistani olivat käyneet haastatteluissa ja jopa saaneet kesäharjoittelupaikkoja isoilla yrityksillä, kuten Facebook, Google ja Amazon. Noin isojen yritysten nimet heitetään Dundeessa vitsillä kun mietitään mihin hakisi kesäksi töihin.
Odotin muuton Amerikkaan olevan aika samanlainen mitä muutto Dundeehin oli, sillä kummassakin tilanteessa muutin uuteen maahan, josta en entuudestaan tuntenut ketään. Ei ne olleet kuitenkaan yhtään samanlaisia kokemuksia. Amerikassa opiskelija-asuntola elämä ei ole yhtä sosiaalista kuin Skotlannissa, sillä alkoholin ikäraja on 21 ja se on kielletty koko kampuksella. En siis tutustunut ihmisiin niinkään bileissä, vaan enemmän kaikenlaisen vapaa-ajan toiminnan kautta. Kuten esimerkiksi vapaaehtoistyöjärjestön erilaisissa työtehtävissä joissa olin mukana koko neljä kuukautta.
Ennen kuin sain tämän kirjoitettua loppuun olen ehtinyt jo siirtyä takaisin Dundeehen Skotlantiin. Täällä hengailen vielä noin viikon, sitten vietän pari viikkoa Saksassa ja lopulta toukokuun lopusta rantaudun Suomeen. Amerikkaa ja sieltä saatuja ystäviä tulee ikävä, mutta ikävä ehti tulla jo kavereita täällä maapallon toisella puolellakin.
PS. Kuvat on Purduen kampukselta otettuja. Tajusin viimeisenä päivänä, etten ollut missään välissä käynyt kuvaamassa yliopiston aluetta ja sen nättejä rakennuksia ja viheralueita.
Kommentit
Lähetä kommentti