Täällä Amerikassa kevään kohokohta opiskelijoille on springbreak, eli viikon pituinen kevätloma, joka alkoi nyt. Kaikki opiskelijat katoavat viikoksi kampukselta reissaamaan kuka minnekin maailmalle. Minun ja kolmen espanjalaisen vaihto-oppilaskaverin suunnitelma on viettää puolet viikosta Las Vegasissa ja toinen puoli Los Angelesissa. Ensin vietettiin kuitenkin lauantai Chicagossa, sillä lento ei lähtenyt kuin vasta myöhään illalla.
Saavuttiin Chicagoon aamulla yhdeksän aikaan ja ihmeteltiin suuresti kun kadut olivat täynnä vihreisiin pukeutuneita ihmisiä ja monet olivat myös jo hyvässä nousuhumalassa. Kyseltiin hieman vastaantulevilta paikallisilta ja saatiin tietää, että Chicagossa juhlittiin Pyhän Patrickin Päivää tänään (5 päivää etuajassa, sillä juhlinta haluttiin ajoittaa torstain sijasta lauantaille).
St. Patrick's Day on irlantilaisen kulttuurin ja perinteiden juhla, jota juhlittiin tosi näyttävästi ainakin viime vuonna Dundeessa. En tajunnutkaan, että sitä juhlittaisiin täällä Amerikassa asti.
Juhlapäivän kunniaksi Chicagossa virtaava joki oli värjätty vihreäksi ja kaupungin läpi kulki paraati. Ei päästy näkemään paraatia, sillä ei löydetty sen lähtöpaikkaa tarpeeksi ajoissa, mutta saatiin paljon kuvia vihreästä joesta.
Istuskellessamme sillalla jokea ihastellen moni ohikulkeva turisti pyysi meitä ottamaan kuvan heistä vihreä joki taustalla. Eräs tosi mukava pariskunta kysyi kuvan ottamisen jälkeen jos he voisivat ottaa meistä kuvan polaroid kamerallansa vastalahjaksi ja tässä lopputulos:

Kommentit
Lähetä kommentti